Kirjoittaja
Olen pienen pojan (12/06) ja pienemmän tytön (09/08) äiti, joka tykkää leivoskella kaikenlaista. Etenkin täytekakkujen koristelu on tällä hetkellä kiinnostuksen ja harjoitusten kohteena. Jonkin verran kokeilen herkkuja myös erikoisruokavalioihin. Tänne sitten keräilen leipomuksia sitä mukaa kun niitä syntyy. KUVIENI KOPIOINTI ILMAN LUPAA KIELLETTY!!!
sähköposti: aatunapajilla(at)wippies.fi
|
21.09.2010 - 21:26
Omaa valmistumista odotellessa sain tehdä kakun yhdelle meidän vuosikurssin ihanimmista naisista 
Samoihin juhliin matkasi tuo alempi suklaakakku btw..

Tein pohjan isoon suorakaiteen malliseen vuokaan, johon yleensä tekisin 6-7 munan pohjan. Nyt siis kuitenkin munaton pohja tällä ohjeella:
6,5dl vehnäjauhoja
5,5dl sokeria
1 prk omenasosetta (Piltti)
2tl vaniljasokeria
n. 1dl sulatettua voita
n. 5,5dl maitoa
Kuivat aineet sekoitetaan hyvin keskenään, lisätään omenasose ja lopuksi keskenään sekoitetut voi ja maito. Sekoitetaan nopeasti tasaiseksi. Paistoin pohjaa uunissa 175 asteessa noin 35 min.
Leikkasin pohjan kolmeen, aika ohueen osaan. Munattomat pohjat ovat paljon tivimpiä ku sokerikakkupohjat, siksi kannattaa mielestäni pyrkiä saamaan mahd ohuet kerrokset.
Täytteenä oli mansikoita, vadelmia+ Flora vispi-crème fraîche-fariinisokeriseos. Kostutus maidolla.
Päällä on vaahtokarkkimassaa ja sivuilla Flora vispi.
Koska samalla juhlittiin myös 30-v. kerhoon pääsyä valmistumisen ohella, koristeeseen yritin ujuttaa molempia

Mustakantinen kirja EI ole mikään musta raamattu, vaan olevinaan gradu. Oli tarkotus ottaa valokuva juhlittavan gradun kannesta ja tehdä syötävällä kuvalla tuo kansi, mutta ei saatu sitte sitä valokuvaa otettua..
Onnea vieläki vaan K ja kiitos juhlista 
21.09.2010 - 21:17

Tupperware-kutsuilta bongattu ohje, on tooosi hyvää :)
Pohja:
200g digestive keksejä (tarkista tarvittaessa ainesosista onko kananmunaa)
50-75g voita sulatettuna
Täyte:
500g Mascarponea
2dl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
130g valkoista suklaata
150g tavallista suklaata
Murskaa keksit ja sekoita sula voi joukkoon. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Valmista täyte sekoittamlla mascarpone ja jogurtti+vaniljasokeri tasaiseksi. Jaa puoleksi ja lisää toiseen puoleen sulatettu valkoinen suklaa, toiseen sulatettu tumma suklaa. Kaada täytteet pohjan päälle ja anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.
Hox! Ite lisäsin 1prk vaahdotettua Flora Vispiä täytteeseen, että tuli vähä "ilmavampi". Ja käytin täytteeseen 1 levyn Pandan valkoista ja 1 levyn Pandan tummaa suklaata, en tiijä mitä tuo tavallinen suklaa ohjeessa tarkottaa..
02.09.2010 - 21:58
Oli tuossa muutama viikko sitte yhteiset synttärijuhlat kahdella vuosikurssimme upeista naisista. Toinen juhlijoista on allerginen kananmunalle ja muutamalle muulle yleiselle raaka-aineelle, toinen juhlijoista on vegaani (ei eläinperäisiä ainesosia). Etenkin vege-tarjottavien kanssa sain pähkäillä ja tuntu etten keksi mitään..!
Lopulta tein:
Banoffeen (munaton)

Vadelmaunelman (vege)

Tällä ohjeella, mutta jätin liivatteen tietenki pois täytteestä. Tein tästä syystä aika matalan version, ihan hyvin pysy kasassa :)
Kasviskukat ja kanapeet (vege)

Käytin Myllyn Paras lehtitaikinalevyjä (munaton, maidoton). Täytteeksi pistin kukkiin pannulla kuullotettuja vihanneksia (kesäkurpitsaa, herkkusieniä, paprikaa..) Aurinkokuivattuja tomaatteja ja soijajuustoa raastettuna. Kanapeeissä olo soijatuorejuustoa, purjoa ja paprikaa, ja vähä sitä soijajuustoraastetta.
Lisäksi tein broileripastasalaattia (munaton ja muuta), jota en sitte kuvannu ku se oli kotona niin rumissa astioissa kuljetusta varten ja jotenki se siinä juhlahumussa paikan päällä vähä pääsi unohtumaan..
02.09.2010 - 21:47
Aatusta on tullut aina vaan innokkaampi leipuri, harva se päivä kuuluu "äiti nyt meidän pitäisi leipoa pullaa". Ja pakkohan sitä sitte välillä on aina leipoa :)
Teen Aatun pulliin taikinan normaalin pullataikinan tapaan tällä ohjeella:
2-2,5dl kauravaniljakastiketta (sunnuntai on 2dl ja esim. Oatly 2,5dl:n pakkauksessa)
2,5-3dl vettä (niin että nestettä on se 5dl yhteensä)
50g hiivaa
1tl suolaa
2dl sokeria
1rkl "kardemummoa"
1,5dl juoksevaa margariinia (esim. flora culinesse) tai sinistä keijua
13-15dl vehnäjauhoja
Nyt teimme yhen tämmösen vaniljabostonin, eli täytteenä vähän rasvaa ja sokeri-vaniljasokeriseosta, päällä raesokeria ja paiston jälkeen lisätty vesi-tomusokerikoristelu.

Ja sitte nämä Aatun omat "käärmepullat". Minä teen aina nuita tankoja valmiiksi ja Aatu sitte ite pyörittelee ja tietenki koristelee:

26.12.2009 - 23:54


Sain tilauksen gluteenittomasta Bart Simpson kakusta. Syntymäpäiväsankari oli ihastunut tähän serkulleni tekemään Bart kakkuun, halusi samanlaisen. Enhän minä halunnu tehä ihan samanlaista, ja rohkenin sitte kokeilla tämmöstä versiota. Pohja on 8 munan sokerikakkupohja, ohje jolla tein oli seuraavanlainen:
8munaa
3dl sokeria
3,5dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)
2tl leivinjauhetta
Valmistus kuten normi sokerikakkupohja. Paistoaika 35-40 min 175 asteessa.
Päällä kakussa on valkosuklaakuorrutemassaa, sivuilla kermavaahtoa"liekit" kolmella eri sävyllä. Kuvan tein ite ja leikkasin sopivaksi, hyötykäytin reunat, joista tein vähän liekkejä päällekin. Kirjaimet on myös valkosuklaamassaa, tomuväreillä värjätty päälle.
Kakku sai kovasti kiitosta ja kehuja, tuli tosi hyvä mieli itelle, joten kiitoksia vaan sinne juhlaväelle minun puolestani :)
11.12.2009 - 23:17

Halusin tehdä Aatulle omia leivoksia, ja kuorrute on varsinki semmonen juttu mistä Aatu tykkää :) Aatu vei synttäripäivänä näitä kavereille avoimeen päiväkotiin, loput pistin pakkaseen ku oli niin paljo muutenki syömistä synttäreillä kotona. Tässä ohje (huom! vaihtamalla jauhot saat tästä myös gluteenittoman):
500g maidotonta margariinia
2,5dl sokeria
1prk omenasosetta (Piltti tms)
10 dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
väliin:
vadelmahilloa
päälle:
5dl tomusokeria
n. 0,5dl vettä
(1rkl glukoosia, ei välttämätön)
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää omenasose ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on skeoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi ja painele voidellulle leivinpaperille pellille. Paista 200 asteessa noin 15min. Halkaise pohja kun se on jäähtynyt ja levitä toiselle puolelle vadelmahilloa. Liu'uta toinen puoli pohjasta varovasti päälle. Sekoita kuorrutteen aineet ja levitä kuorrute päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin lumihiutalekoristerakeita ja helmiäissuihketta. Laitoin tortun kylmään joksiki aikaa ja paloittelin sitte. en enää muista montako palasta tuli, tein osasta aika pieniä.
Tässä vielä kuva ennen paloittelua:

26.07.2009 - 23:59

Sovelsin vanhaa hyvää ohjetta (Pappilan hätävaraksi kutsuttua) ja tein Aatulle omaa "kakkua". Pieneen irtopohjavuokaan laitoin ensin pohjalle vedessä kostutettuja muumikeksejä, niiden päälle Sunnuntain uutta maidotonta vispiä, sen päälle tuoreita mansikoita. Sitten toinen kerros eli keksejä, vispivaahtoa ja mansikoita. Koristella voi nätimmin esim. tomusokerilla ja lisäämällä useamman keksin laidoille. Ite en halunnu Aatulle lisätä sokerin määrää tähän ja keksejäki oli jo yhelle pienelle miehelle tarpeeksi :)
Tuosta Sunnuntain vispistä pitää snaoa se, että se ei oo ollenkaan niin hyvää ku Gogreen vispi (ainakaan mun mielestä), joten jos on vara valita niin suosittelen Gogreeniä. Vaahdosta tulee jämäkämpi ja on vähän paremman makusta. :)
06.05.2008 - 21:35
Tein vapuksi munkkeja joita Aatunkin sai maistaa, hyväksi havaitulla ohjeella. Tällä kertaa sokeroin munkit vappuun kuuluvaksi :)
17.09.2007 - 21:09

Tein tämän herkullisen piirakan tätä Hellapoliisin ohjetta muokaten.
On jo pitkään tehny mieli tämäntapasta piirakkaa, ja esteenä on ollu munattomuus ja maidottomuus. Nyt kun oon saanu luvan käyttää pieniä määriä maitoa, tein tätä. Kreemijauheessa lukee että se sisältää maitoproteiinia, mitä se sitte tarkottaneeki käytännössä.
Tässä lopullinen ohje:
150g sinistä Keijua
1dl sokeria
2dl Semper fin mixiä
2dl kaurahiutaleita
1tl kanamunankorviketta
1tl leivinjauhetta
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. LIsää noin tl nestettä, esim kaurajuomaa. LIsää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita. Painele vuokan pohjalle ja reunoille. Kaada päälle marjoja ja vaniljakreemi. Tein siis kreemijauheesta 3dl kaurajuomaa ja 1dl jauhetta. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 25-30min.
15.07.2007 - 14:42

Yhteishyvässä oli ohje keksijäätelöpaloihin, jota muokkasin itelle sopivaksi. Laitoin tähän 20cm irtopohjavuokaan:
1,5pkt Semperin kauradigestive keksejä murusina+0,5dl Sunnuntai juoksevaa margariinia (=keksimuruseos)
reilu 0,5l Oatlyn kauravaniljajäätelöä
kinuskia (1dl Gogreen vispiä+0,75dl fariinisokeria)
Keksimuruseoksesta reilu puolet painellaan leivinpaperilla vuoratun vuokan pohjalle. Pakastetaan 20min. Levitetään pehmennyt jäätelö päälle, pakastetaan taas vähä. Keitellään päälle kinuski, annetaan vähä jäähtyä ja levitetään sitten jäätelön päälle. Päälimmäiseksi levitetään loput keksimuruseoksesta. SItten pakkaseen taas joksiki aikaa.

Leikataan paloiksi ja nautitaan naamaan :)
07.07.2007 - 11:13

Tämä oli toinen puolikas kakusta jonka tein itelle joku aika sitte. Otin sen pakkasesta ja koristelin Aatun serkkupojan synttäreille itelle kahvipöytään.
Eilen alotin banaanikokeilun, koitan eka kestääkö Aatu sitä mun kautta. Tämmmösen kinuskibanaanihyydyketortun tein itelle makeannälkään:

Kinuskista tuli aika tönkköä, puhuin puhelimessa sitä keitellessä ja tais mennä vää yliajalle. Mutta hyvää oli kuiteski maultaan :) Täytteeksi olin aatellu laittaa Gogreenin vaniljakastiketta ja banskua, mutta mulla ei ollu ku sitä vispiä niin laitoin sitte sitä. Täytettä jäi reilusti yliki, mutta näin sen tein:
1prk Gogreen vispiä
2-3rkl Keijua (sinistä)
pikkusen fariinisokeria (maun mukaan, ei kauheesti ettei tuu liian makeaa)
1 iso banaani
2 liivateleteä
Vatkasin rasvan eka ja sitte lisäsin vispin, vatkasin vaahoksi. Sitte fariinisokeria, maistelu. Banaania. Maistelu :) Lopuksi liivatelehet koko ajan sekoittaen. Täytteestä tuli miedon makkuista, banaania vois siis lisätkki. Laitoin sitte eka puolet täytteestä keksimurupohjan päälle ja viipaloin väliin yhen banaanin ja kaadoin loput täytteet. Päällimmäisesksi keittelin kinuskin:
1dl Gogreen vispiä
0,75dl fariinisokeria
1rkl sinistä Keijua
Mietin että ton kinuskin ois voinu lisätä tuohon täytteeseenki ja koristella sitte banaaniviipaleilla ja laittaa kiilteen päälle, mutta nyt vähä laiskotti ja tällä tavalla sai yen kattilavaiheen pois :)
29.06.2007 - 12:30
 Kuva on taas niin epäselvä värien suhteen ku olla ja voi, mutta parempakaan en saanu otettua. Alan täsä toistaa itseäni, aina samaa herkkua pikkasen eri muodossa. On ollu niin kiire niin oon vaan pelannu varman päälle ja tehny itelle sitä minkä hyväksi tiedän :) Tämä on siis muuten samanlainen ku aikasempi kunigatarherkku, mutta pohjana on murotaikinastaleivospohjia murustettuna (käytin ylimääräset bebepohjat tähän), täytteessä on tällä kertaa 2liivatelehteä, tuli parempi. Pinnalle tein hyytelösokerista kiilteen ja lisäsin vadelmat siihen suoraan sekaan. Taaskaan ei kauaa nokka tuhissu kun tämä oli hävinnyt jääkaapista.. :P Joo, nyt on tosiaan ollu niin säpinää ettei oo ehtiny mitään erikoisia kakkuja väkerrellä, vaikka haluttaski. Ideoita kehittyy päässä koko ajan, saa nähä koska pääsee totetuttaan :) Huomenna menemme häihin, ylihuomenna lähetään aamusta aikasin reissuun, joten ei ihan heti oo tulossa uusia juttuja näillä näkymin. Älkää lukijat kuitenkaan kadotko kokonaan, vielä tänne palataan uusia juttuja väkertelemään :)
20.06.2007 - 16:55
 Tästä ei mikään hillittömän edustavan näkönen torttu tullu, mutta tulipahan aika nopsaan tuhottua :) Helppo ja herkullinen, yksi sovellus siitä ihanasta (alunperin Chocomumin Kirsin keittiöstä bongaamasta) vadelmapiirakasta. Käytin pohjana jämät täytekakkupohjasta, mutta sehän nyt voi olla melkein mistä vaan tehty. Joko se mikä on vadelmaunelmassa tai vaikka kauradigestiveista voi tehä etc. Kasasin pohjan palasista irtopohjavuokan pohjalle ja kostutin kevyesti kaurajuomalla.Täytteen tein aika samalla tavalla ku vadelmaunelmaan, eli Gogreen vispiä, vähä Keijua vaahdoksi ja fariinisokeria. Lisäsin täytteeseen yhen purkin kuningatarsosetta. Muista määristä en osaa nyt sanoa, tein aika summassa. Laitoin yhen liivatteen, ei hyytyny niin paljo ku olin ajatellu (täyte kun on noin korkea niin sais olla hyytyneempi). Päälle sitte vadelmia ja kiille. Nam ku oli taas kerran hyvää, ja tarjosin normaaliruokavalioiselle ystävälleni ja otti lisääkin kun oli kuulemma hyvää :)
18.06.2007 - 20:02
Viime viikolla tuli leivottua vaan itelle vaihteeksi, eli erikoisruokavaliojuttuja. Oli muka niin kiire ettei ehtiny päivittää näitä aikasemmin, mutta tässä parit jutut. Sattuneesta syystä tällä hetkellä makuna on mustikka-vadelmayhdistelmä makeissa leivonnaisissa (mutta on seki jo edistystä) :) Kuningatarpiirakka:  pohjaan laitoin 1dl sokeria 4dl jauhoja (2dl pottujauhoja, 1dl kaurajauhoja, 1dl maizenaa) 2tl leivinjauhetta 1tl vaniljasokeria 1dl Sunnuntain juoksevaa margariinia 2dl Gogreen kaurajuomaa Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita neste ja rasva ja yhdistä kuiviin aineisiin. Vältä "vaivaamista" ja kovaa sekoittamista, muuten taikina menee liisteriksi. Taikina on aika löysää. Kaada piirakkavuokaan. Paista hetki 200 asteessa (5-10min), lisää päälle marjoja ja muruseos (fariinisokeria, pottujauhoja ja margariinia), paista vielä 10-15min. Tästä tuli ihanan pehmeä piirakka, nam :) Tarjosin vieraillekki, vatkasin kermavaahtoa Gogreeni vispistä kaveriksi. Herkullista ois varmasti myös uunilämpimänä kauravaniljajäätelön kanssa.. Tattaripiirakat:  Tähän bongaisn ohjeen Allergialiemestä, oli siellä nimellä bataattitäytteiset piirakat tai jotain. Ohje on hyvin yksinkertainen, pohjia varten sekoitetaan 2dl tattarijauhoja ja 2,5dl kuumaa vettä. Minä vielä lisäsin pikkutilkan juoksevaa margariinia. Ensi kerralla lisään myös suolaa hiukan. Jos omaan makuun tattari on liian voimakas, voi varmaan korvata osan jauhoista muilla. Täytteeksi tein riisipuuroa Nallen riisihiutaleista ja kaurajuoma+kaurakerma yhdistelmästä (puurosta tuli näin ihanan täyteläinen). Paistoin piirakoita 230 asteessa n.20min, kunnes oli väri sen näkönen että valmista on. Voitelin piirakat vielä (sulatettu) keiju-kaurajuomaseoksella. Tämä oli muuten ihan eka kerta ku elämässäni tein tämmösiä karjalanpiirakoita, pitää vielä vähä harjotella :) Joka tapauksessa nämä oli hyviä, teen varmasti ens kerralla tupla-annoksen ku nämä ei kauaa kestäny. täytekakkua:  Sunnuntaina matkasimme tätini valmistujaisiin itärajalle, ja aattelin että en kyllä lähe sinne asti kattomaan ku muut syö kakkua, joten piti äkkiä kehitellä itelle kakku. POhajn tein samalla ohjeella ku tuon kunigatarpiirakan, ku se oli niin pehmee. Jostain syystä se kovettu kakun ollessa täytetty, mutta ihan hyvä siis kuiteski. Paistoin pohjan pellillä ja otin irtopohjavuoan avulla kolme ympyrää pohjaa. Täytteenä pikaista kuningatarvaahtoa (gogeen vispi ja 1prk Piltti kuningatarsose). Päällä Gogreen vispiä ja vadelmia. Joo, tää oli siis ihan hyvää, mutta täytteessä ois saanu olla enemmänki makua. Se oli tosi hyvää paljaaltaan, mutta tosiaan kakun väliin laitettaessa tarvis enemmän potkua. Hoitus varmaan laittamalla muutamia vadelmia vielä sekaan..? Täytin koko kakun, leikkasin puoleksi ja pakastin toisen puolen, ei tarvi ens kerralla ku kuorruttaa (kesällä näitä juhlia kuiteski on).
27.05.2007 - 21:14
Chocomumin innoittamana aloin tänään tehä itelle herkkua. Vadelmapiiras näytti niin herkulta. Ja tästä tuliki aivan unelmanihanaa herkkua! Pohjan tein kutakuinki alkuperäsellä ohjeella, tarvittavien muokkauksien jälkeen päädyin tähän: 150g sinistä Keijua 1dl sokeria 2dl pottujauhoja 1dl kaurajauhoja 3tl Gogreen ruokakermaa 1tl leivinjauhetta 1tl kananmunankorviketta Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää ruokakerma sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää, sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa n. 10min. Täytteen kans oli ongelmallinen tuo Crème Fraîche, sitä kun ei oikein maidottomana oo.. joten mietin että jos sekottaa vispattua kermaa ja vaahdotettua margariinia, saa semmosta paksua kermaa jota tuo C.F. siis on.. En kylläkään erikseen tätä seosta tehny, vaan vispasin kerman, vaahdotin margariini ja sekoitin ne keskenään. Sitte sokeri sinne ja oli niin samettisen näkönen täyte että! Varmuuden vuoksi liivatteen lisäsin kuitenki.. Tässä siis täytteen ohje: 2prk Gogreen vispiä n.50g sinistä Keijua 0,75dl fariinisokeria (vähensin määrää koska tuo kerma on makemapaa ku tavallinen) 2 liivatelehteä Ohje oliki tossa ylhäällä, liivate lisätään siis viimesenä. Täyte levitetään kaurajuomalla kostutetun pohjan päälle. Sitte vadelmia ja hyytelösokerista tehty kiille päälle! Täytettä jäi pikkusen yli, mutta jos ois puolella vähentäny niin ei ois tullu mun mielestä tarpeeksi. Tämän tein siis tommoseen Hackmanin Kajsa piirakkavuokaan, oisko halk. 26cm vai jopa 28, en tiedä?  Joka tapauksessa oli HYVÄÄ! NAM!
16.05.2007 - 13:11
Eilen oli vähä huono aamu, ja aattelin että samaan konkurssiin menee jos kokeilen taas tehä itelle pullaa. Taikinaa tuliki sen verran että päätin tehä puolet munkeiksi. Tällä kertaa tää onnistu yllättävän hyvin, vaikka ei näistä hyvännäkösiä saa tekemälläkään.. mutta maku ratkasee. Laitan ohjeen jos jotakuta kiinnostaa, ei se mikään ihmeellinen ollu, mutta en jaksa nyt sitä kirjottaa..  Lisäys, ohje: 2 1/2 dl vettä/kaurajuomaa/riisimaitoa 1/2 rkl psylliumia 1 pss kuivahiivaa 1 dl sokeria 1 tl kardemummaa 1/2 tl suolaa 1 dl Sunnuntai juoksevaa margariinia 7 - 8 dl luontaisesti gluteenittomia jauhoja (joko valmis seos tai oma sekotus, ite laitoin sekasi maizenaa, pottujauhoja, kaurajauhoja, riisijauhoja, tapiocatärkkelystä..)
Liuota psylliumjauhe haaleaan nesteeseen. Lisää sokeri, suola ja sula rasva. Lisää jauhot sähkövatkaimella vatkaten. Taikina saa olla pehmeää. Leivo pikkupullia tai kierrepullia (täytteeksi rasvaa+kanelia ja sokeria/vaniljaasokeria esimerkiksi). Kohota pullat pellillä. Voitele halutessasi kahvilla tai sokerivedellä ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 C n. 10 min.Jos teet munkkeja, leivo ensin pikkupullia/palloja, anna kohota ja paista rypsiöljyssä. Sokeroi lämpinä, pakasta ylimääräiset ilman sokeria.
Leipomisessa käytin apuna maizenaa, kun taikina oli tosiaan aika pehmeää, vaikea leipoa ilman jauhoja.
14.05.2007 - 14:06
 Tää oli tämmönen kokeilu nyt tuon kinuskin suhteen. Oon aikonu koittaa jo jonku aikaa koittaa tehä kinuskin kaurakermaan (samaan mitä käytän ruoan valmistuksessa). Nyt ilokseni löysin uutuustuotteen samasta hyllystä, eli tämmösen vispi kaurakerman, jota käytetään pakkauksen mukaan kuohukerman tapaan.  Täytyy sanoa että hyvää tuli kinuskista! Tarkotus oli tehä itelle kinuskileivoksia, laittaa väliin tätä vaahdotettuna ja vadelmia, ja pursotella vielä reunatki, mutta nyt on uudet kokeilut jäissä Aatun antibioottikuurin takia niin en sais laittaa väliin muuta ku tuota kermaa (ja kinuskiaki kyllä) joten en nyt sitte alkanu kikkaileen tämän enempää. Kinuski toimii, ja sen halusinki tietää :) Tätä voi myös käyttää täytteenä ja päällä, mutta vaahdosta ei tuu niin kova:  Oon myös hyydyttäny tätä kakun väliin, sekaan voi nakata jotain marjoja niin saa hyvän täytteen.
11.05.2007 - 21:53
 Lueskelin lakritsaströsselin pakkauksesta että se on gluteenitonta (ja tietty maidotonta jne.), ja aloin kokeilla tämmöstä piirakkaa itelle. Syötyäni palasen hokasin etä onkohan nämä siis luontaisesti gluteenittomia vai.. eli onko siinä vehnä- vai maissitärkkelystä käytetty. Ja niinpä mun pitää selvittää valmistajalta tämä vielä, että saan rauhassa syödä näitä tai sitte en. Joka tapauksessa ihan kivaa vaihtelua tämä makuyhdistelmä toi omiin leivonnaisiin. Pohja: 4,5-5dl jauhoja (riippuu vähä jauhoista, ite sekoittelin nyt semperin fin mixiä, kaurajauhoja, tapioca-tärkkelystä ja maizenaa) 1,5dl sokeria 2tl kananmunakorviketta (voi jättää poiski) 2tl leivinjauhetta 2dl nestettä (laitoin 1dl kaurajuomaa ja 1dl kahvia) 1dl sununtain juoksevaa margariinia Kuivat aineet sekasin, sitte lisätään neste-rasvaseos ja sekoitetaan tasaiseksi. Taikina saa olla löysää, mutta ei "juoksevaa". Semmosta kuiteski että valuu kulhosta aika hyvin itekseen ku kaataa vuokaan. Tästä tulee sopivasti semmoseen Iloleipureiden suorakaiteen malliseen piirakkavuokaan, vähä pienempi ku tavallinen uunipelti. Paistoin 200 asteessa n. 15min. Kuorrutusta en mitannu, laitoin tomusokeria kulhoon ja kaadoin kahvia sen verran sekaan että tuli sopiva kuorrute. Ja päälle sitte lakritsaströsseleitä.
27.04.2007 - 16:26
 Alkaa nuo omat herkut maistua vähä liikaa riisijauhoille, joten kokeilin vähä uusilla aineilla tehä bebejä. Ja hitsi, näistä tuli IHANIA! Aivan ihanan murea tuo pohja ja kyllä tuo kaura antaa niin ihanaa makua muutenki.. nam. Kokeilin myös miten pohjat onnistuu tehä ilman oikeita leivosmuotteja, eli Sekasopan tapaan käyttämällä paperisia leivosvuokia ja laittamalla ne muffinssipellille. Tosin suosittelen että tämän taikinan kanssa ei laita ainakaan toista vuokaa päälle, tulee parempia ku pistelee vaan haarukalla reikiä pohjaan ja antaa kohota minkä kohoaa. Pohja: 100g sinistä Keijua 0,5dl sokeria 1dl Provena kaurajauhoja 1dl tapiocatärkkelystä 1rkl(reilu) perunajauhoja 0,5tl kananmunankorviketta tai leivinjauhetta -Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi . Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sitten vaahton. Painele käsin vuokiin. Tästä annoksesta tuli 16 semmosta pikku leivosvuokallista (Bruno leivosvuoka nimellä, näyttää muffinssivuokilta mutta pienempiä). Paista pohjia 175 asteessa 10 minuuttia. Täyte: 1dl gogreen ruokakermaa 2tl maizenaa 1rkl sokeria (0,5tl vaniljasokeria jos haluaa) 75g sinistä Keijua Sekoita kattilassa kerma, sokeri ja maizena. Kiehauta kunnes sakenee. Vatkaa rasva vaahdoksi, lisää jäähtynyt kiisseli ja sekoita tasaiseksi. Nostele pohjiin täytettä. Kuorruta tomusokerikuorrutteella ja koristele halutessasi nonparelleilla.
19.04.2007 - 15:43
 Oon tänään paistellu kakkupohjia, ja siinä samalla sitte tein itelle makiaa. En oikein tienny miten tätä kutsus, joten se on vaan vaaleanpunainen torttu.. Tämä on sellanen allergiatorttu taas, ei mausteita eikä mitään siis. Pohja on se tuttu viljaton, munaton ja maidoton: 4dl jauhoja 2dl sokeria 2tl leivinjauhetta (2tl kananmunankorviketta) 1dl sunnuntai juoksevaa margariinia 2,5dl vettä Sekoita kuivat aineet. lisää vesi ja margariini. Paista 175 asteessa n.15min. Päälle sokerikuorrutus (ja nonparelleja). Jos ruokavalio sallii, kannattaa pohjaan laittaa vaikka appelsiini/sitruuunamehua veden tilalle tai osaksi. Saa vähä makua. veden kas tahtoo nuo jauhot maistua jotenki läpi (ainaki itelle alkanu maistuun).
13.04.2007 - 15:48
Kärppien mestaruuskakkua miettiessä alko niin tehä mieli jotain hyvää.. Ja oli pakko tehä äkkiä sitte kans  Taikina: 2dl Semperin finmixiä 1dl maizenaa 1dl fariinisokeria 0,5dl tavallista sokeria 1tl leivinjauhetta 3tl kanamunankorviketta (voi tehä ilman tätäki, mutta mun mielestä tulee pehmeämpi tämän kans) 1dl sunnuntai juokseva margariini 2,5dl kuumaa vettä Pinnalle mustikoita Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään, sitte lisätään keskenään sekoitetut vesi ja rasva. Sekoitetaan tasaiseksi. HUOM! Ei tarvi vatkainta, ihan puuhaarukalla saa sekaisin :) Jaetaan vuokiin ja mustikoita päälle. Uunissa 15min, 200 astetta. Minä paistoin Tupperin pikkusydänvuokalla 6kpl. Taikinaa tuli niihin aika reilusti. Fariinisokeri antaa vähä enemmän makua ku tavallinen, nää oli siis ihan maukkaita :)
29.03.2007 - 16:04
Tein itelle valmiiksi huomiseksi bebejä, kun aloitan kauran kokeilun. Nämä ovat siis luont.gluteenittomia, maidottomia ja munattomia. Aiempaa ohjetta muutin tarvittavilta osin, esim. täytteessä on nyt GoGreenin ruokakermaa ja maidotonta margariinia. Päälle laitoin valmista pomada-kuorrutetta, liian ohuesti kylläkin tuli, mutta onneksi nämä ei oo mihinkään kauneuskilpailuun menossa vaan toivon mukaan huomenna katoaa omaan suuhun :) *muoks* :((( niin siinä sitte kävi että piti syöttää nämä muille, ei päästy vielä kaurakokeiluun kun Aatun iho jostain ehti pahentua.. huokaus..
18.03.2007 - 18:33
 Halusin tehä itelle kakkua kokeilumielessä. Ensinnäkin halusin kokeilla tuota kananmunankorviketta, toiseksi meillä on maitoaltistus menossa joten saan itekki syödä kermakakkua, ja kolmanneksi halusin myös kokeilla yhtä tyllaa jota en oo aikasemmin kokeillu.. olikohan siinä tarpeeksi syytä :) Vieraitakin tuli ja sain sitte tarjota kakkua muillekki, täydestä meni ;) Kuvankin ehin napata vasta ku osa oli jo syöty.. munaton ja luontaisesti gluteeniton kakkupohja: 4tl kanamunan korviketta/4rkl soijajauhoa 8rkl vettä 2dl sokeria 100g sulatettua margariinia 1,5dl maitoa 2tl leivinjauhetta 1tl vaniljasokeria 4dl jauhoja -Sekoita kananmunan korvike/soijajauho veteen ja vatkaa sokerin kanssa. Sekoita margariini ja maito keskenään ja lisää seokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne seokseen, vatkaa hyvin. Paista pellillä 200 asteessa n. 10-15min. Jauhoina käytin gluteenitonta jauhoseosta ja maizenaa puolet ja puolet. Pohjasta tuli ihan hyvä, samanmakuinen kuin ne kaupan valmiit kakku- ja piirakkapohjat. Ehkä jotenkin haluaisin ens kerralla muokata tuota ohjetta vielä, mutta en tiijä miten.. ehkä jätän rasva pois? Leikkasin pohjan kahtia, kostutin ananasmehu-maito seoksella ja laitoin väliin mansikka-banaanirahkaa. Päälle kermaa. Ja hyvältä maistui.
09.03.2007 - 20:47
Tein munaton, maidoton,gluteeniton piirakkaohjeella tälläisiä pieniä mustikkapiirasia. Nämä ovat luontaisesti gluteenittomia. Aloin ihmetellä miten tuossa vähäproteeinisessa jauhoseoksessa voi olla vehnätärkkelystä, vaikka se on gluteenitonta. Mun pitäis nimenomaan kokeilla välttää kaikkia viljoja nyt. Eli jos on vehnäallerginen, ei voi käyttää tuota Sunnuntain jauhosesota, vaan pitää valita esim. Semperin gluteeniton jauhoseos. Tässä siis muuten sama ohje kuin aiemmissa piirakoissa, mutta jauhoseos on eri. Nämä on uskomattoman helppo tehä, ei tarvi vatkainta etes. Ja kun tein nämä tollasiin pikku silikonivuokiin, ei tarvinu edes voidella ja lähtee tosi helposti esim. lusikkaa apuna käyttäen pois.   Myöhemmin päivällä alko kuume nousta, mutta tarkotus ois huomiseksi tehä kakkuaki.. katotaan miten jaksaa
05.03.2007 - 16:03
  Piti tuossa ruveta kokeileen tämmösiä piirakoita. Nämä on nyt siis täysin gluteenittomia, maidottomia ja munattomia, ja helppo valmistaa esimerkiksi johonkin juhliin niin on sitten erikoisruokavaliovieraillekkin tarjottavaa. Ensin tein taikinan: 4dl Sunnuntai vähäproteiininen gluteeniton jauhoseos 3dl sokeria 2tl vaniljasokeria 2tl leivinjauhetta 1dl Rainbow juoksevaa rypsiöljyvalmistetta 2dl vettä Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään, sitten lisätään rasva ja neste, sekoitetaan tasaiseksi. Tässä vaiheessa jaoin taikinan kahtia. Toiseen puoleen lisäsin reilun ruokalusikallisen kaakaojauhetta. Mustikkapiirakkaa paistoin ensin n.5min ennenkuin lisäsin mustikat (ettei painuisi pohjalle). SItten n. 10min ja lisäsin muruseoksen (maidotonta margariinia, jauhoseosta ja sokeria). Yhteensä paistoin n.40min. (175astetta) Kaakaojauheella maustetun taikinan jaoin kuuteen pikku piirakkavuokaan ja paistoin n. 15min. (200astetta) Päälle tein sokerikuorrutteen: tomusokeria, kaakaojauhetta, kahvia ja hieman sulatettua maidotonta margariinia. Tästä voisi tehdä esim. suklaaneliöitä pellillisen jos lisää koko taikinamäärään n.3rkl kaakaojauhetta. Tai koko pellillisen tuota mustikkapiirakkaa (tai jotain muuta marjapiirakkaa). Maku oli hyvä, molemmissa. Suklaista en uskaltanu syödä ku yhen palasen kaakaon takia, toivottavasti ei Aatu reagoi siihen kovin pahasti..
|